Käyttämällä tätä verkkosivustoa hyväksyt evästeiden käytön tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla.

Helsinki GP 13.9.2025

Kaksi voittoa GP-kilpailuista

Kolme paria edusti Mikkeliä Seniori 3 luokassa Helsingin GP kilpailuissa 13.9.2025. Ensimmäisenä tanssittiin vakiokilpailu, jossa Olli-Pekka Vanhala ja Tiina Tarvonen tanssivat kahden karsintakierroksen kautta täysillä tuomarimerkinnöillä finaaliin. Finaalissa pari jatkoi syyskauden hyvää virettään ja voitti finaalin ylivoimaisesti lähes puhtaalla ykkösrivillä. Myös Veli-Matti ja Mari Kurtti selvisivät karsintakierrokselta semifinaaliin, missä heidän sijoituksekseen tuli 10. sija. Seuraavana oli vuorossa latinalaistanssit, mitkä olivat taas Jarmo ja Marjatta Kouhian näytöstä. Hekin selvittivät kaksi karsintakierrosta täysillä tuomarimerkinnöillä ja jatkoivat finaalissa yhtä vakuuttavasti. Pari voitti finaalin kaikki viisi tanssia ylivoimaisesti. Olli-Pekka Vanhala ja Tiina Tarvonen sijoittuivat 7. sijalle ja Veli-Matti ja Mari Kurtti 12. sijalle. Seuraava isompi kilpailu onkin sitten kolmen viikon päästä pidettävät 10-tanssin SM-kilpailut Tampereella. Tähän koitokseen pyritään Mikkelistä lähtemään isolla joukkueella.

  • Osumat: 1346