Käyttämällä tätä verkkosivustoa hyväksyt evästeiden käytön tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla.

Tampere GP 26.11.2022

Vanhala ja Tarvonen GP finaalissa

26.11.2022 tanssittiin Tampereella GP-sarjan osakilpailu, johon Mikkelin Urheilutanssijoiden pareista osallistuivat Olli-Pekka Vanhala ja Tiina Tarvonen. Ensimmäisellä karsintakierroksella pari ei saanut vielä parasta tanssiaan esiin, mutta paikka semifinaaliin aukeni kuitenkin selkeästi. Semifinaalissa tanssit alkoivat sujumaan paremmin ja liike vapautui, joten pari tanssi selkeästi kuuden parin finaaliin. Finaalissa hyvät tanssit jatkuivat ja tuloksena oli 4. sija. Vaikka wienervalssista tuli sijoitus 6, niin pronssisija jäi vain yhden sijalukupisteen päähän. Pari kommentoi kilpailua seuraavasti; ” Parhaiten tässä kilpailussa onnistuimme viidestä vakiotanssista ehdottomasti valssissa ja foxtrotissa. Kokonaisuus pysyi parhaiten kasassa, liike oli pehmeää, saimme aikaan laajat linjat ja musiikin käyttö onnistui hyvin.  Ja vastaavasti huonoiten wieninvalssissa. Meillä on ollut jo pidemmän aikaa haasteita wienerin kanssa, sillä laskeutuminen jalalle, rytmitys ja kallistukset eivät muodostu oikealla tavalla.  Tämän vuoden kilpailukausi on nyt tanssittu, mutta treenit ja valmentautuminen jatkuvat, jotta olisimme SM-vakiokilpailuiden finaalissa ensi vuoden huhtikuussa.”

  • Osumat: 255