Written by Matti Pitkänen on . Posted in Kilpailevat parimme.

Jorma Lifländer - Hannele Valkonen SE4 A V/L (videot)

Jorma ja Hannele kilpailevat Seniori 4 A- luokassa .

Kun Hannelen tyttäret Roosa ja Maria aloittivat kilpatanssiharrastuksen, tutustuimme mekin tätä kautta lajiin. Marian kilpailujen seurannan myötä innostuimme itsekin kokeilemaan ja ilmoittauduimme peruskurssille syksyllä 2008. Aloimme käydä myös vapaaharjoituksissa ja isona apuna olivat omat ”opet” kotona.Niinpä osallistuimme jo helmikuussa 2009 seuran omiin harjoituskilpailuihin. Tämän kilpailun video on hauskuttanut meitä lukemattomia kertoja jälkikäteen.

Emmepä olisi uskoneet vielä vuoden 2009 alussa, että syyskuussa olisimme oikeissa kilpailuissa mukana, Näin kuitenkin kävi. Joensuussa tanssimme ekan kilpailumme äärimmäisen jännittyneinä, mutta lähdimme sieltä hyvillä mielin kotiin. Maaliskuussa 2010 nousupisteet täyttyivät ja edessä olivat D-luokan haasteet.

Vakioissa D- luokka hurahti ohi. Kuvittelimme nousseemme C:hen jo lokakuussa 2010, mutta meillä oli väärä käsitys pistelaskennasta silloin, kun ulkomaisia pareja on mukana - oikeasti nousimmekin vakioissa C:hen tammikuussa 2011, ja myös lattareissa viikkoa myöhemmin D-luokka vaihtui C:hen.
Aloitimme C:n vakiot tammikuussa 2011 Savonlinnassa ja lattarit helmikuussa Järvenpäässä.

Syksy- sekä kevätkausi 2011-2012 menikin pääosin sairastelujen merkeissä (2 x keuhkokuume), eikä kisalattioita tullut pahemmin kierreltyä kuin katsomon puolelta. Vakioissa B-luokkaan nousimme omissa kisoissamme joulukuussa 2011 ja lattareissa pisteet tuli täyteen Kuopion ikäreissä keväällä 2012, joten pääsimme korkkaamaan vielä toukokuun lopussa B-lattaritkin.

Kotkan Ikäreissä/SM-kisoissa toukokuussa 2013 vakioden B-luokka vaihtui A-luokkaan ja huhtikuussa 2014 myöskin lattareissa siirryimme A-luokkaan.

Nyt sitten opetellaan tanssimaan :)

Vuodet vierii armahani...... eli v.2023 alusta sennu nelosiin!

 

Vakioiden videoesittely

Lattareiden videoesittely