Käyttämällä tätä verkkosivustoa hyväksyt evästeiden käytön tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla.

Laukaa 10-tanssi SM 3.12.2016 (videot)

Pitkäset SM-kisojen sijalle 26

Laukaassa tanssittiin 3.12. vuoden 2016 10-tanssin SM kilpailut. Mikkelistä mukana oli ainostaan yksi pari. Matti ja Ninni Pitkänen tanssivat kilpailuissa 26. sijalle jääden vain kaksi tuomariruksia toiselta kierrokselta. Pari kommentoi tanssiaan seuraavasti; "Alku ei ihan lähtenyt nappiin, sillä heti ensimmäisessä tanssissa (samba) loppupuolikas ajasta meni muita pareja väistellessä ja sinä ohessa omakin tanssi hajosi. Tämän ei kuitenkaan annettu haitata, ja suoritukset paranivat seuraavilla tansseilla huomattavasti. Sambaa lukuunottamatta lattarit sujuivatkin ihan mukavasti. Edellisten kisojen koreografiasekoiluiden jälkeen vakioissa oli panosta hiukan normaalia enemmän. Oli siis oikein mukavaa onnistua niissä täysin oman tason mukaisesti. Tansseista saatiin ehjät kokonaisuudet ja täydet ruksit tangosta ovat meille SM tasolla harvinaista herkkua;-) Tippuminen 2. kiekalta hyvillä tansseilla ei siis harmittanut ja kisoista jäi erittäin hyvä maku suuhun".

Kisojen järjestelyt sujuivat aamupäivällä hienosti aikataulun mukaisesti ja erityiskiitos kilpailunjohtajalle, joka muutti myös Senioreiden toisen kierroksen tanssittavaksi kolmessa erässä. Näin annettiin tuomareille todellinen mahdollisuus löytää oikeat semifinalistit. Samalla tanssijat saivat kerrankin ennen finaalia esiintyä hiukan väljemmällä lavalla ja näyttää parasta osaamistaan.

Pitkästen vakiotanssit löytyvät tästä.

Sennujen koko vakioiden 1. kierros löytyy tästä.

Matti ja Ninni

  • Osumat: 7007