Käyttämällä tätä verkkosivustoa hyväksyt evästeiden käytön tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla.

Olli-Pekka Vanhala ja Tiina Tarvonen SE2 A (video)

Olli-Pekka ja Tiina kilpailevat Seniori 2 A luokassa

Olli-Pekka on kotoisin Mikkelistä ja Tiina Helsingistä. Yhteinen tanssiuramme alkoi syksyllä 1991, kun Olli-Pekka muutti Helsinkiin opiskelemaan. Tanssimme ensimmäisen vuoden pelkkiä lattareita, mutta meitä kehotettiin kokeilemaan myös vakiotansseja. Nopeasti vakioista tulikin vahvempi lajimme. Tanssittuamme pitkän uran yleisessä luokassa siirryimme senioreihin vuoden 2005 alussa. Voitimme senioreiden 10-tanssin Suomen mestaruuden vuosina 2007-2009. Kolmannen mestaruuden jälkeen päätimme keskittyä vakiotansseihin. Vakioissa parhaita suorituksiamme tähän mennessä ovat olleet SM-hopea seniori 1 -luokassa vuonna 2010, SM-hopea seniori 2-luokassa vuosina 2015 ja 2016 sekä WDSF:n Helsinki Open -kilpailun seniori 2 -luokan voitto lokakuussa 2017. Harjoittelemme Helsingissä Balanssi-studioilla ja valmentajinamme toimivat Matti ja Tea Kantola.

Vakioiden esittelyvideo

  

10-tanssin Suomen mestarit 2007, 2008 ja 2009

 

altalt

altalt

 

  • Osumat: 24214